Vierailu salaisessa junkers-korjaamossa unkarissa.
Tämä juttu on julkaistu alunperin edesmenneessä Ridin'& Drivin'-lehdessä.
Virtuaalilentotouhuissa olin tutustunut Unkarilaisiin ilmailuharrastajiin, sillä lensimmehän samalla puolella IL2 virtuaalitaivaalla puna-ilmavoimia vastaan. Lähetin ihan kokeilumielessä eräällä puolitutulle kaverille viestiä, että olisi kiva tavata vaikka illanvieton merkeissä. Vastaus tuli lähes välittömästi, hänelle aika ei sovi, mutta eräs toinen heidän lentoporukkansa kaveri voisi mielellään esitellä työpaikkaansa missä korjaavat lentokoneita.
Olin vähän skeptinen, nuori jolppi on varmaan duunissa jossakin purjelentokerhon hallissa, missä vahailee puoli-ilmaiseksi koneita. Sovin kuitenkin että otan yhteyttä kun Budapestiin pääsen. Virallinen työpaikan osuus hoitui kahdessa päivässä. Vapaapäivänä, lauantaina sitten soittelin saamaani puhelinnumeroon, ja samalla selvisi, että Menuys, kaveri jonka kanssa pitäisi tavata, ei asunutkaan Budapestin alueella vaan jossakin tatajpanjaajanassa, tai tuolta se kuulosti korvaan... Kertoi olevansa aamupäivän töissä, ja jos hyppäisin päärautatieasemalta junaan, ehtisin sopivasti hänen kotikaupunkiinsa kun hänen työvuoronsa loppuu. Hain seuraavaksi kartan lehtipisteestä, ja aloin etsimään Tatabanyaa, kuten se taisi kartassa lukea... 200 km Budapestista landelle päin...
Olin vähän skeptinen, nuori jolppi on varmaan duunissa jossakin purjelentokerhon hallissa, missä vahailee puoli-ilmaiseksi koneita. Sovin kuitenkin että otan yhteyttä kun Budapestiin pääsen. Virallinen työpaikan osuus hoitui kahdessa päivässä. Vapaapäivänä, lauantaina sitten soittelin saamaani puhelinnumeroon, ja samalla selvisi, että Menuys, kaveri jonka kanssa pitäisi tavata, ei asunutkaan Budapestin alueella vaan jossakin tatajpanjaajanassa, tai tuolta se kuulosti korvaan... Kertoi olevansa aamupäivän töissä, ja jos hyppäisin päärautatieasemalta junaan, ehtisin sopivasti hänen kotikaupunkiinsa kun hänen työvuoronsa loppuu. Hain seuraavaksi kartan lehtipisteestä, ja aloin etsimään Tatabanyaa, kuten se taisi kartassa lukea... 200 km Budapestista landelle päin...
No ei siinä auttanut muuta kuin hypätä paikallisjunaan ja ottaa osoitteeksi päärautatieasema, paikallisjuna oli kyllä kokemus sinänsä, näki että neuvostomiehityksen aikana kaikki laitteet olivat no....neuvosto-designia. Olisiko tullut jostakin muksuna nähdystä itä-animaatiosta takauma, sillä aina kun juna saapui seisakkeelle, vaunussa soi summeri ja syttyi oranssi lamppu... Olin varma että ääni ja lamppu olivat tuttuja jostakin kaukaa menneisyydestä, olisikohan Nukkumatti pikkukakkosessa ajanut tämänlaisella pelillä joskus? Jätin älykkään pohdintani ja yritin saada tolkkua päärautatieaseman opasteista, unkarin kieli muuten oli hämäävän saman kuuloista kuin suomikin, jos taustahälinänä sitä kuunteli. Heti kun tuli lähemmäksi puhujia, alkoi tajuta kuinka kaukana kotoa sitä ollaankaan. Löysin oikeaan suuntaan lähtevän junan, ja muitta mutkitta taittelin kartan taskuuni, ostin lipun ja hyppäsin junaan.
Budapest jäi taakse, kun tajusin että pysäkkien nimet olivat täällä maaseudulla toisinaan kirjoitettu kyrillisin kirjaimin, ei niillä mihin oli totuttu... No hätä ei ole tämän näköinen, lipuntarkastajaltahan voi kysäistä varmaan.. Kaveri oli erittäin auttamishaluinen, mutta ei puhunut sanaakaan englantia, saati sitten muitakaan kieliä mitä Skandinaviassa on totuttu puhumaan... No pitkällisen käsillä puhumisen jälkeen nuori mies ymmärsi missä halusin pois, mutta seuraava kysymys olikin että eteläisellä vai keskusrautatieasemalla? Hehe, ja kännykkäkin sopivasti menetti kenttänsä junassa joten päättelin että totta kai keskusrautatieasemalla.. Tuurilla ne Mersutkin taivaalla pysyy...
Budapest jäi taakse, kun tajusin että pysäkkien nimet olivat täällä maaseudulla toisinaan kirjoitettu kyrillisin kirjaimin, ei niillä mihin oli totuttu... No hätä ei ole tämän näköinen, lipuntarkastajaltahan voi kysäistä varmaan.. Kaveri oli erittäin auttamishaluinen, mutta ei puhunut sanaakaan englantia, saati sitten muitakaan kieliä mitä Skandinaviassa on totuttu puhumaan... No pitkällisen käsillä puhumisen jälkeen nuori mies ymmärsi missä halusin pois, mutta seuraava kysymys olikin että eteläisellä vai keskusrautatieasemalla? Hehe, ja kännykkäkin sopivasti menetti kenttänsä junassa joten päättelin että totta kai keskusrautatieasemalla.. Tuurilla ne Mersutkin taivaalla pysyy...
Hypättyäni junasta havaitsin tulleeni ihan toisenlaiseen maailmaan kuin mitä Budapest on, sillä rakennukset olivat rappeutuneita, rautatieasema näytti itäsaksalaiselta betonikolossilta ja ihmisiä oli kovin vähän liikkeellä. Rohkeasti vain sisälle asemarakennukseen, joka oli muuten ehkä kulunein ja rähjäisin rakennus minkä olen vähään aikaan nähnyt... Ostin sämpylän ja kahvin, vetäydyin selkä seinää vasten odottamaan... Menuys tulisi vasta tunnin päästä, sillä onnistuin soittamaan hänelle heti asemalle saavuttuani, ja olin tietenkin väärällä asemalla... Ei tullut kaverin kanssa sovittua mistä tunnen hänet, ääni kuulosti suhteellisen nuorelta...
Tasan tunnin päästä soitostani sisään käveli noin parikymppinen siististi pukeutunut nuori mies, paidassa Bf 109:n kuva, joten muitta mutkitta kättelin ja esittäydyin. Kaveri vaikutti mukavalta, varsinkin kun hän puhui sujuvasti englantia. Hän selitti että olin hänen ensimmäinen ulkomainen vieraansa, jonka hän työpaikalleen vei. Hyppäsimme pieneen Suzuki-henkilöautoon, joka vaikutti uudelta. Menuys kertoi että hän tienasi lentokonemekaanikkona hyvin, 2€ tunti, ja sai tehdä töitä niin paljon kuin itse halusi. Ajoimme mutkaista pikkutietä vuoristoon päin, aloin ihmetellä että missä täällä on lentokenttä, sillä maasto oli mäkistä ja olin olettanut pajan olevan lähellä kenttää tietenkin. Lopulta tulimme pieneen kylään, jonka nimeä en tiedä, mutta noin parinkymmenen kilometrin päähän rautatiestä. Alue vaikutti ensin samalta kuin Tattarinsuo Helsingissä, siis näkymiltään ja yritysten määrän perusteella. Kaikenlaista kamaa, yleensä aika vanhaa tuntui olevan hallien pihassa, ja kun pääsimme perille, tunsin ensin pienen pettymyksen, tavallisen omakotitalon takana matala, tosin laajan oloinen hallirakennus. Jaahas, taitavat pojat puuhastella täällä pienoismallien kanssa, tuli ensimmäisenä mieleen. Tosin yrityksen portti oli uusi, ja piikkilanka kiersi aidan päällä.
Parkkeerasimme auton hallin eteen, ja avasin suuni juuri kertoakseni, kuinka olin kerran maalannut lentokoneen konepelteihin kuvan.. Onneksi Menuys ehti ensin kysymään onko minulla kameraa, sillä sitä ei saisi käyttää ollenkaan sisällä, joten se pitäisi jättää autoon.... Povitaskussani oli pieni pokkari, mutta sanoin että minulla ei ole kameraa mukanani, sen jälkeen hän pyysi nähdäkseen kännykkäni, mutta siinäkään ei ollut kameratoimintoa.
Tasan tunnin päästä soitostani sisään käveli noin parikymppinen siististi pukeutunut nuori mies, paidassa Bf 109:n kuva, joten muitta mutkitta kättelin ja esittäydyin. Kaveri vaikutti mukavalta, varsinkin kun hän puhui sujuvasti englantia. Hän selitti että olin hänen ensimmäinen ulkomainen vieraansa, jonka hän työpaikalleen vei. Hyppäsimme pieneen Suzuki-henkilöautoon, joka vaikutti uudelta. Menuys kertoi että hän tienasi lentokonemekaanikkona hyvin, 2€ tunti, ja sai tehdä töitä niin paljon kuin itse halusi. Ajoimme mutkaista pikkutietä vuoristoon päin, aloin ihmetellä että missä täällä on lentokenttä, sillä maasto oli mäkistä ja olin olettanut pajan olevan lähellä kenttää tietenkin. Lopulta tulimme pieneen kylään, jonka nimeä en tiedä, mutta noin parinkymmenen kilometrin päähän rautatiestä. Alue vaikutti ensin samalta kuin Tattarinsuo Helsingissä, siis näkymiltään ja yritysten määrän perusteella. Kaikenlaista kamaa, yleensä aika vanhaa tuntui olevan hallien pihassa, ja kun pääsimme perille, tunsin ensin pienen pettymyksen, tavallisen omakotitalon takana matala, tosin laajan oloinen hallirakennus. Jaahas, taitavat pojat puuhastella täällä pienoismallien kanssa, tuli ensimmäisenä mieleen. Tosin yrityksen portti oli uusi, ja piikkilanka kiersi aidan päällä.
Parkkeerasimme auton hallin eteen, ja avasin suuni juuri kertoakseni, kuinka olin kerran maalannut lentokoneen konepelteihin kuvan.. Onneksi Menuys ehti ensin kysymään onko minulla kameraa, sillä sitä ei saisi käyttää ollenkaan sisällä, joten se pitäisi jättää autoon.... Povitaskussani oli pieni pokkari, mutta sanoin että minulla ei ole kameraa mukanani, sen jälkeen hän pyysi nähdäkseen kännykkäni, mutta siinäkään ei ollut kameratoimintoa.
Astuimme sisään hallin ovesta, ensimmäisessä huoneessa oli lattialla alumiininkappaleita, joita hyvällä mielikuvituksella varustettu pystyi tunnistamaan lentokoneen osiksi. Minulta kysyttiin tiedänkö mikä kone voisi olla kyseessä, mutta en tunnistanut ensimmäistäkään osaa, sen verran pieniksi se oli hajonnut. Kone oli lentonäytöksessä Ranskassa maahan syöksynyt P-51 Mustang, ja Menuys ihan pokkana väitti että heidän tarkoituksensa on rakentaa kone lentokelpoiseksi uudestaan.... No seuraavassa huoneessa oli Mustangin siiven alumiinijäykisteitä, näyttivät erittäin uusilta... Osat oli tehty alkuperäisten piirustusten mukaan kylmänä takomalla lestiä vasten, haluatko nähdä puusepänpajamme? Seuraavassa huoneessa työskentelikin sitten muutama puuseppä, jotka tekivät erilaisia lestejä alumiinin takomista varten, seinällä oli mallineita joissa oli esimerkiksi Bf 109, Ju-88 yms. outoja merkintöjä...
Olin tässä vaiheessa jo melkein sanaton, yritys rakensi Mustangiin ja Mersuihin varaosia suorasta alumiinista käsityönä.... Seuraava ovi vei portaikkoon joka laski alaspäin, portaikon alapäässä olevasta ovesta aukesi näkymä huomattavasti isompaan halliin. Katse hakeutui välittömästä kahteen kaksimoottorisen lentokoneen runkoon, tutunoloisia, ei voi olla totta!!! Kaksi Ju 88:a lähes kokonaan uudelleen rakennettuina, rungot valmiina... Siivet oli sijoiteltu toiseen jo lähes asennusetäisyydelle, kaikki osat näyttivät uusilta, laskutelineitä myöten.
Olin tässä vaiheessa jo melkein sanaton, yritys rakensi Mustangiin ja Mersuihin varaosia suorasta alumiinista käsityönä.... Seuraava ovi vei portaikkoon joka laski alaspäin, portaikon alapäässä olevasta ovesta aukesi näkymä huomattavasti isompaan halliin. Katse hakeutui välittömästä kahteen kaksimoottorisen lentokoneen runkoon, tutunoloisia, ei voi olla totta!!! Kaksi Ju 88:a lähes kokonaan uudelleen rakennettuina, rungot valmiina... Siivet oli sijoiteltu toiseen jo lähes asennusetäisyydelle, kaikki osat näyttivät uusilta, laskutelineitä myöten.
Koneet olivat nostettu muutama vuosi sitten Balaton-järvestä, ja tämän jälkeen joka ainoa osa oli irrotettu, puhdistettu ja tarvittaessa käsityönä tehty kaksoiskappale, joka oli asennettu sitten koneeseen. Irrotetut alkuperäiskappaleet oli säilötty ja tehdyt mallineet myös säilytetty mahdollista tulevaa tarvetta varten. Kumpaakin konetta varten oli haalittu 4 Junkersin moottoria, ja aina kahdesta yleensä sai tehtyä yhden toimintakuntoisen. Entisöidyt moottorit olivat seuraavassa huoneessa rivissä, odottamassa että siivet saadaan asennettua koneisiin. Yrityksen omistaja oli valkopartainen kaveri, joka teki töitä siinä missä muutkin, haalarit päällä.
Nyt teon alla olevat Junkersit olivat menossa molemmat museoihin, mutta entisöinnin taso riittäisi tarvittaessa lentokelpoisenkin koneen tekemiseen.... Yrityskierros jatkui, ja yhden hallin lattialla oli noin 1,5 m halkaisijaltaan oleva muodoton möykky, josta piti arvata koneen malli... No tuurilla arvasin että Bf 110:n nokkakartiohan siinä, yöhävittäjän antenneista sen lähinnä tunnisti.... Tämän jälkeen selvisi, että seuraava projekti onkin 110 yöhävittäjä, johon oli pisteosien haaliminen aloitettu.
Tapasin originellin peltisepän, joka ei puhunut englantia, mutta testasi vierasta heti kun sisään astuimme. Ensimmäiseksi käteeni lykättiin Bf 109:n ohjaussauva, ja hämmästys oli suuri kun tunnistin sen. Seuraava osa olikin vähän haastavampi, Bf 109: peräsimen kääntelyyn tarkoitettu jalkapoljin... Tämän tunnistamisen jälkeen alkoi peltisepältä soljua saksan ja unkarin sekaista puhetta, samoin kun kaveri hakkasi selkääni tuttavallisesti... Tulkkina toimi Menuys, joka sanoi että nyt pitäisi lähteä peltisepän kanssa kokeilemaan kumpi kansakunta kestää enemmän alkoholipitoisia juomia, suomalainen vai unkarilainen.... Pellintaivuttelija pyysi myös tulemaan peremmälle, katsomaan seinällä olevaa Mig 3- neuvostohävittäjän siiven kappaletta, jossa punatähti näkyi vielä haaleana... Hän esitti käsillään miten Mig oli ammuttu alas, ja ainoa hyvä neuvostokone on alas ammuttu neuvostokone... Sovimme, että juomme maljat kun seuraavan kerran tapaamme, ja huomasin kuluttaneeni jo 4 tuntia Junkers-korjaamossa. Saattajani jo vihjasi, että hänen pitäisi vielä palata töihin. Lähtiessä vielä laitoin nimeni vieraskirjaan, ja Menuys saatteli minut takaisin Tatabanyaan... Hän oli vaitelias, ja sitten kertoi, että häpeää kuinka ruma rautatieasema täällä on, koska entinen, 1900-luvun alussa tehty hieno puurakennus oli purettu joskus 1980-luvulla ja tilalle oli tehty neuvostomallinen betonikolossi...
Kätellessämme junan vierellä ihmettelin kuinka outoja nämä nettituttavuudet voivat ollakaan... Unkari vaikutti hyvin länsimaalaiselta maalta, ja toivon että pääsen joskus peltisepän ja Menuyksen kanssa kokeilemaan kumpi kansakunta kestää enemmän alkoholipitoisia tuotteita...
LLv26_Pihi
Kätellessämme junan vierellä ihmettelin kuinka outoja nämä nettituttavuudet voivat ollakaan... Unkari vaikutti hyvin länsimaalaiselta maalta, ja toivon että pääsen joskus peltisepän ja Menuyksen kanssa kokeilemaan kumpi kansakunta kestää enemmän alkoholipitoisia tuotteita...
LLv26_Pihi