Jari Välkkynen

taidemaalari, yrittäjä, kehittäjä, opettaja s.1967 Janakkala, naimisissa, asuinpaikka Hikiä, Hausjärvi.
Jari Välkkynen aloitti maalaamisen 3-vuotiaana öljyväreillä äitinsä opastamana. 12-vuotiaana hän siirtyi käyttämään kynäruiskua ja akryylivärejä. Varusmiespalveluksen jälkeen vuonna1988 perusti oman yrityksen, Pienen Taulukaupan. (aluksi nimellä JV-maalaus, nimi vaihtui 1993 samalla kun tuotevalikoima laajeni tauluilla ja taidekeramiikalla.) Syksyllä 2005 valmistuivat galleriatilat Hikiään.
Jari on itseoppinut taiteilijana, ja taiteentekemisen opiskelu jatkuu edelleen työn kautta joka päivä. Koulutuspohjana ovat merkonomin tutkinto(1985), pintakäsittelymestarin EAT(2007 Koulutuskeskus Tavastia), ammattiopettajan pätevyys(2010, HAMK) sekä näyttötutkintomestarin pätevyys(2013, HAMK), ammatillisen erityisopettajan pätevyys(2014 HAMK), tuotekehitystyön EAT:a(AO Tavastia 2018)
Jari opiskelee tällä hetkellä Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoa MIF:ssa.
Suomen tuotemaalausteknisen yhdistyksen Summa Ry:n puheenjohtaja vuodesta 2021.
Jari ylläpitää ja kehittää Pintakilta-oppimisympäristöä ja osallistuu Kiltakoulut-kehittämishankkeeseen.
Jari toimii pintakäsittelyalan lehtorina Ammattiopisto Tavastiassa, Hämeenlinnassa. Varsinaisesti kynäruiskumaalausta ei opeteta, mutta teollisen pintakäsittelyn kolmevuotisen opetuksen lomassa on mahdollista saada myös oppia kynäruiskun käsittelyssä.
Pintakäsittelykouluttajana vastuualueina on myös maanlaajuisesti teollisen pintakäsittelijän ammattitutkinto- sekä pintakäsittelymestarin erikoisammattitutkinto-kurssien suunnittelu ja toteutus. Uusimpana kehitystoimintana koulutusta on viety suoraan yrityksiin, ns. Satelliittikoulut-mallin mukaisesti.
Opetustehtäviin on kuulunut myös ammatillisten opettajien täydennyskoulutus HAMK opettajakorkeakoululla satunnaisesti.(2013 - 2014 Kiltavalmennus-koulutukset sekä muita luentomuotoisia tilaisuuksia)
Harrastuksiin kuuluu karate, lukeminen, valokuvaus, ilmailu eri muodoissaan ja historia.
Mainittavimpia töitä ja näyttelyitä:
Kruunajaiset, Hartola 1993 (n.20 taiteilijan kutsunäyttely)
Iittala, kesänäyttely 1998, Palvelukeskus Jonathan
Useita pienempiä näyttelyitä Hyvinkäällä ja ympäristössä 1993 - 2000
Kauhavalaisen metalliyrityksen näyttelyhallin maalaustyöt 1996
Porin Prikaatin seinämaalaukset ja taulut 1996
Porin Prikaatin perinnelautasen suunnittelu ja toteutus
Jarin suurin seinämaalaus, Chicago USA, kesä - syksy 1998
Kuljetus Nukalan näyttelyrekat 1994 - 2003 (9 kpl)
Lisäksi Pieni Taulukauppa on ollut usein esillä eri messuilla ja tapahtumissa (esim. Truckers Festival ja American Car Show)
Suomi 100-juhlanäyttely 2017 omassa galleriassa
Huomionosoitukset:
pintakäsittelyalan vaikuttaja 2012
Myöntäjä: Expomark Oy, Suomen Tuotemaalaustekninen yhdistys, Promaint Ry, Suomen Korroosioyhdistys sekä Suomen Galvanotekninen yhdistys. Palkintosumman lahjoitti Suomen messusäätiö.
linkki tiedotteeseen:
Expomark
Vuoden 2013 pedagoginen kehittäjä(ammatillinen koulutus -sarjassa)
Myöntäjä: Opetushallitus, 2013 Pintakilta-oppimisympäristön kehittämisestä myönnetty huomionosoitus.
Linkki tiedotteeseen:
Opetushallitus
Linkkejä uutisiin:
Yle
Hämeen Sanomat
Rahtarit Ry:n muistopalkinto 2013
Myöntäjä: Rahtarit Ry.